Olen juuri aloittanut Peijaksen P2 osaston sisällä oman kokemusasiantuntijavastaanton. Harmiksi korona-virus pisti tämän homman tauolle heti ensimmäisen päivän jälkeen. Mutta palvelu jatkuu kun tästä selvitään. Esitin, että voisin ensin ohjata ryhmän, jotta kaikki osaston asiakkaat tietäisivät kuka olen. Vastaanottoaikoja (45min.) pilotissa luvattiin vain 2/päivä. Tarkoitus oli tehdä kevään 2020 aikana 10 tällaista päivää. Ryhmässä ja vastaanottoajoilla on tarkoitus fokusoida asiakkaiden ajatuksia kotiutumiseen ja esimerkiksi ahdistuksen hallintakeinoihin, joita DKT:ssä opetan.
Avainsana: Kokemusasiantuntijan vastaanotto
Tallinnan kokemusasiantuntijat
Tapasimme Tallinnassa mm. paikallisia kokemusasiantuntijoita ja vierailimme nuorten asumiskeskuksessa, jonne voi päästä, kun psykiatrisesta sairaalasta kotiutettaessa ei esimerkiksi ole asuntoa tai kun omat vanhemmat eivät ota luokseen. Ihailin nuorten voimaa ja tarmoa. Kokemuksia vaihtaessamme huomasi selvästi samaistuttavuuden, mutta myös kulttuurista eroa oli.
Kokemuksellinen tieto on merkittävässä roolissa ihmistieteissä
”Nyt eletään aikaa, missä työskentelen pääsääntöisesti kokemusasiantuntijoiden ja vertaisohjaajien kanssa, joka paikassa, ja he ovat tasavertaisia työntekijöitä kanssani tietyissä asioissa ja tietyissä työryhmissä. Jos 40 vuotta sitten olisi ollut mahdollisuus tähän, niin kuinka hyvä hoitaja minä olisinkaan. Se lisää potilaslähtöisyyttä joka tavalla.”
Tää oli hieno! Upeeta, aika monet pelkää, että kokemusasiantuntija tulee hoitajan tontille viemään työtä tai en ole kyllä ihan varma mitä siinä pelätään, aihettahan ei ole.