Juttelin kameralle Seinäjoen asemalla. Ohi kulkenut mies jäi katsomaan. Myöhemmin hän kertoi, että oli matkalla pieneen metsäkkeeseen nukkumaan. Hän tunnisti minut, olemme saattaneet tavata aiemminkin. Jäimme juttelemaan. Hän kertoi odottavansa junan lähtöä, Pietarsaaressa on luvattu yöpaikka. Kiinnitin huomiota, että hän ei oikealla kädellään kyennyt tekemään mitään, se jopa näytti lyhyemmältä. Koska hän halusi olla anonyymi, kutsun … Jatka artikkeliin Asunnoton mies asemalla
Kategoria: Joka kohtaan sopivaa
Palautetta Kulkukeskukselle
Kulkukeskus on varsinainen kaninkolo. Palautetta ovat antaneet muutkin ja koostetusti vammaisneuvosto. Heti-tilaus saattaa kestää 60 minuuttia, tämä oli uusi muutos joka heikentää vammaisten ihmisoikeuksia ja mahdollisuuksia osallistua yhdenvertaisesti yhteiskuntaan.
Asiakasosallisuutta ja itsemääräämisoikeutta vammaisten kuljetuspalveluihin!
Espoon kaupunki uusi toimivan kuljetuspalvelujen välittäjän helmikuusta 2021 alkaen. Kunnan on järjestettävä vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut, yleensä taksilla. Lain minimimäärästä (18 yhdensuuntaista matkaa/kk) on tullut monelle myös maksimi määrä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että kotoa pääsee pooistumaan noin kaksi kertaa viikossa. Koronan takia kotona eristyksissä oleminen on voinut tuoda … Jatka artikkeliin Asiakasosallisuutta ja itsemääräämisoikeutta vammaisten kuljetuspalveluihin!
DKT taidot
Olemme kuvanneet YouTubeen videoita työparini Sinin kanssa, hän on sairaanhoitaja. Ohjaamme yhdessä Dialektisen käyttäytmisterapian (DKT) taitovalmennusryhmiä Peijaksen sairaalassa. Minä olen käynyt itse DKT useita vuosia ja saavuttanut mielenterveyden. Asia on monitahoinen ja siksi keskustelemme videoissa DKT eri taidoista, sekä nyt alkuun ihan siitä mitä DKT on ja mitä epävakaus on. Keskustelumme on vapaamuotoista eikä siis … Jatka artikkeliin DKT taidot
Arvon Lähitaksi, olen ollut tyytyväinen palveluihinne, mutta kielimuuri on iso ongelma.
Kielitaito on ongelma: "Sen kirjoittamiseen kului kuitenkin niin kauan aikaa ja uudelleen lausumista, että hän sai sen navigaattoriin vasta kun olimme jo kehä 1:llä, väärään suuntaan. Mainitsin tästä ja hän puhui Turuntiestä. Mukanani ollut ystävä sanoikin että sieltäkin pääsee. Kuitenkin kun kuljettaja ajoi Turuntietä väärään suuntaan korjasin uudelleen, että nyt mennään väärään suuntaan. Kuljettaja sanoi sulkevansa mittarin. Mitä hän ei silti tehnyt."
Oikeus äänestää myös tyhjää
Itseäni harmitti jo valmiiksi, että äänestys Presidentistä tapahtuu juuri silloin kun ryhdytään taas saamaan talvea ja lunta tänne pääkaupunkiseudulle. Syynä se, että apuvälineillä kulkeminen vaikeutuu näissä sää olosuhteissa. Minulla oli työpäiviä juuri ennakkoäänestyksen aikaan ja ajattelin, että menen taas sitten ”oikeana” vaalipäivänä äänestämään. Hah haa, miten mahtava suunnitelma, siirtää kaikki panokset viimeiseen mahdolliseen päivään. Joten … Jatka artikkeliin Oikeus äänestää myös tyhjää
Henkilökohtaisen avun päivät 2017 ja #itsenainenelama
Täällä korva tarkkana kuuntelemassa mielenkiintoisia esitelmiä, joita on koottu laajasti koskien henkilökohtaista apua. Itselläni on avustaja ja toimin itse työnantajana hänelle, joten tietenkin imen innolla kaiken tiedon. Koen osaavani roolini jo melko hyvin, sillä olen toiminut aiemmin myös työelämässä työnantajana. Toki saman toteuttaminen nyt kroonisesti sairaana ja omassa kodissa on aivan erilaista. Nykyinen avustajani on … Jatka artikkeliin Henkilökohtaisen avun päivät 2017 ja #itsenainenelama
Tallinnan kokemusasiantuntijat
Tapasimme Tallinnassa mm. paikallisia kokemusasiantuntijoita ja vierailimme nuorten asumiskeskuksessa, jonne voi päästä, kun psykiatrisesta sairaalasta kotiutettaessa ei esimerkiksi ole asuntoa tai kun omat vanhemmat eivät ota luokseen. Ihailin nuorten voimaa ja tarmoa. Kokemuksia vaihtaessamme huomasi selvästi samaistuttavuuden, mutta myös kulttuurista eroa oli.