Juttelin kameralle Seinäjoen asemalla. Ohi kulkenut mies jäi katsomaan. Myöhemmin hän kertoi, että oli matkalla pieneen metsäkkeeseen nukkumaan. Hän tunnisti minut, olemme saattaneet tavata aiemminkin. Jäimme juttelemaan. Hän kertoi odottavansa junan lähtöä, Pietarsaaressa on luvattu yöpaikka. Kiinnitin huomiota, että hän ei oikealla kädellään kyennyt tekemään mitään, se jopa näytti lyhyemmältä. Koska hän halusi olla anonyymi, kutsun … Jatka artikkeliin Asunnoton mies asemalla
Palautetta Kulkukeskukselle
Kulkukeskus on varsinainen kaninkolo. Palautetta ovat antaneet muutkin ja koostetusti vammaisneuvosto. Heti-tilaus saattaa kestää 60 minuuttia, tämä oli uusi muutos joka heikentää vammaisten ihmisoikeuksia ja mahdollisuuksia osallistua yhdenvertaisesti yhteiskuntaan.
Asiakasosallisuutta ja itsemääräämisoikeutta vammaisten kuljetuspalveluihin!
Espoon kaupunki uusi toimivan kuljetuspalvelujen välittäjän helmikuusta 2021 alkaen. Kunnan on järjestettävä vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut, yleensä taksilla. Lain minimimäärästä (18 yhdensuuntaista matkaa/kk) on tullut monelle myös maksimi määrä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että kotoa pääsee pooistumaan noin kaksi kertaa viikossa. Koronan takia kotona eristyksissä oleminen on voinut tuoda … Jatka artikkeliin Asiakasosallisuutta ja itsemääräämisoikeutta vammaisten kuljetuspalveluihin!
DKT taidot
Olemme kuvanneet YouTubeen videoita työparini Sinin kanssa, hän on sairaanhoitaja. Ohjaamme yhdessä Dialektisen käyttäytmisterapian (DKT) taitovalmennusryhmiä Peijaksen sairaalassa. Minä olen käynyt itse DKT useita vuosia ja saavuttanut mielenterveyden. Asia on monitahoinen ja siksi keskustelemme videoissa DKT eri taidoista, sekä nyt alkuun ihan siitä mitä DKT on ja mitä epävakaus on. Keskustelumme on vapaamuotoista eikä siis … Jatka artikkeliin DKT taidot
Kokemusasiantuntijan vastaanotto -omat kokemukset työstä
Olen juuri aloittanut Peijaksen P2 osaston sisällä oman kokemusasiantuntijavastaanton. Harmiksi korona-virus pisti tämän homman tauolle heti ensimmäisen päivän jälkeen. Mutta palvelu jatkuu kun tästä selvitään. Esitin, että voisin ensin ohjata ryhmän, jotta kaikki osaston asiakkaat tietäisivät kuka olen. Vastaanottoaikoja (45min.) pilotissa luvattiin vain 2/päivä. Tarkoitus oli tehdä kevään 2020 aikana 10 tällaista päivää. Ryhmässä ja vastaanottoajoilla on tarkoitus fokusoida asiakkaiden ajatuksia kotiutumiseen ja esimerkiksi ahdistuksen hallintakeinoihin, joita DKT:ssä opetan.
Arvon Lähitaksi, olen ollut tyytyväinen palveluihinne, mutta kielimuuri on iso ongelma.
Kielitaito on ongelma: "Sen kirjoittamiseen kului kuitenkin niin kauan aikaa ja uudelleen lausumista, että hän sai sen navigaattoriin vasta kun olimme jo kehä 1:llä, väärään suuntaan. Mainitsin tästä ja hän puhui Turuntiestä. Mukanani ollut ystävä sanoikin että sieltäkin pääsee. Kuitenkin kun kuljettaja ajoi Turuntietä väärään suuntaan korjasin uudelleen, että nyt mennään väärään suuntaan. Kuljettaja sanoi sulkevansa mittarin. Mitä hän ei silti tehnyt."
Blogi Sininauhaliiton sivuille
Sininauhaliiton esteetön työ pyysi kirjoituksia vammaisilta ihmisiltä omasta elämästään. Kokemusasiantuntija Riikka Nieminen on taistellut tiensä täysin toivottomalta tuntuneesta tilanteesta kouluttavaksi kokemusasiantuntijaksi. Täältä voit lukea jutun Sininauhaliiton sivuilta 2006 Venäjällä paloi metsää, savua tuli tänne Espooseen asti. Minulla oli diagnosoitu astma, mutta olin jollakin tavoin kuvitellut hoitaneeni itseni kuntoon, eikä minulla ollut lääkkeitä. Menin aamulla terveysasemalle itkuisena ja … Jatka artikkeliin Blogi Sininauhaliiton sivuille
Henkilökohtainen apu
Olen ollut henkilökohtaisen avun työryhmässä kokemusasiantuntijana noin vuoden verran, isolla ja kattavalla asiantuntija joukolla olemme tehneet sivuston: http://henkilokohtainenapu.fi Sieltä löytyy tietoa monelta kantilta esimerkkinä tässä henkilökohtaisen avun käyttäjälle, laatusuositus siitä mitä voi odottaa ja mitä voi vaatia avustajaltaan tai palvelua tuottavalta yritykseltä.http://henkilokohtainenapu.fi/avun-kayttaja/laatusuositukset-pahkinankuoressa/ Sekä kunnan päättäjille ja työntekijöille tietoa mm. kilpailutuksesta. http://henkilokohtainenapu.fi/kunta/kilpailutus-2/ Lisäksi tietoa löytyy erikseen … Jatka artikkeliin Henkilökohtainen apu
Maanantai kuuluu kaikille!
Maanantai kuuluu kaikille on Ihmisoikeuskeskuksen ja yhdenvertaisuusvaltuutetun kampanja, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta vammaisten henkilöiden huonosta työllisyystilanteesta, heidän oikeudesta yhdenvertaiseen kohteluun työelämässä sekä osaamisensa hyödyntämiseen. Ja minulla oli ilo toimia mainoskasvona. Tähän tehtävään haettiin vammaista henkilöä avoimessa haussa, jonne sitten ystävien kannustamana osallistuin ja olin niin iloinen, että pääsin mukaan, sillä aihe on tärkeä. Työn tekemisen merkitys on todella suuri, ihan kaikille.
Vammainen kokouksessa
Nyt osa elämästäni on mennyt haasteellisemmaksi ja äsketäin ystäväni kehoitti kirjoittamaan miten minun arkeni eroaa, esimerkiksi päivänä jolloin lähden käymään kokouksessa. Kävin viime vuonna 72 kokouksessa tai tapahtumassa edistämässä kokemusasiantuntijuutta, aika monessa siis, joista en saanut palkkioita.