Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Riikka Nieminen.
Tutustu miten olen ollut esillä mediassa täällä.(Aukeaa uuteen välilehteen)
Voit lukea esittelytekstini Piraattipuolueen Internet-sivuilta täällä. (Aukeaa uuteen välilehteen).
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto astui avuksi kun YLEn syrjivät käytännöt estivät minun osallistumisen tammikuun 2022 aluevaalitenttiin. Olin silloin Piraattipuolueen puheenjohtaja.




”Tapauksessa henkilö ei pystynyt osallistumaan Ylen järjestämään vaalitenttiin, koska Yle kielsi kasvomaskin käytön osallistujilta. Henkilö kuuluu vammaisuutensa vuoksi vakavan koronavirustaudin riskiryhmään, mikä oli myös Ylen tiedossa hyvissä ajoin ennen vaalitenttiä. Yle ei myöskään suostunut järjestämään vaihtoehtoisia tapoja, joiden avulla riskiryhmään kuuluva henkilö olisi voinut osallistua tilaisuuteen niin, että hän pystyisi pitämään etäisyyttä muihin ihmisiin.”
”– Jokaisella on perustuslaillinen oikeus osallistua poliittiseen toimintaan ja vammaisen henkilön tulee voida osallistua poliittiseen vaalityöhön yhdenvertaisesti muiden kanssa. Yleisradiolla on myös aivan erityinen ja laissa säädetty tehtävä tukea yhdenvertaisuutta ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia, vs. yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen summaa.”
Olisin siis halunnut suojella itse itseäni maskilla, mutta se kiellettiin. Olen itse ottanut 4 covid-rokotetta, mutta toivon että ne ovat jatkossakin täysin vapaaehtoisia, sillä ne eivät estä tartuttamista.
Myöhemmin joulukuun 2022 alussa sain covid-tartunnan ja sairastin reilut 5 viikkoa. Viruksen poistuttua kärsin yhä jälkioireista ja olen joutunut olemaan poissa töistä jo kohta neljättä kuukautta. Tämä toivottavasti tuo perspektiiviä siihen millaista viruksen kohtaaminen on riskiryhmäläiselle hyvässäkin tapauksessa.
- Lue lisää täältä:
- https://syrjinta.fi/-/yle-syrji-riskiryhmaan-kuuluvaa-vammaista-henkiloa-kun-se-kielsi-kasvomaskin-kayton-vaalitentin-osallistujilta
- https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009234471.html
- https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yhdenvertaisuusvaltuutettu-yle-syrji-riskiryhmaan-kuuluvaa-vammaista-kielsi-kasvomaskin-kayton-vaalitentissa/8581458#gs.jg8rva
- https://yle.fi/a/3-12043017/64-3-124689
Piraattipuolue julkaisi omat koronalinjauksensa helmikuussa 2023, koska terveydenhuolto on ajautunut kriisiin.
https://www.piraattipuolue.fi/2023/02/17/piraattipuolueen-koronalinjaus-on-julkaistu/
Terveydenhuollon palvelut eivät toimi ja linjauksesta voit lukea esimerkkejä. Omat kokemukseni liittyvät lähinnä siihen että en ole saanut tulostettuja reseptejä, joita olen tarvinnut matkustaakseni. Resurssit eivät riitä, on vastaus. En saanut julkisella puolella hepatiittirokotuksiakaan, vaan jouduin maksamaan omasta pussista yksityiselle. Asun asuntoautossa ja olen tällä hetkellä Espanjassa hoitamassa vaikeaa astmaani. Täällä julkinen terveydenhuolto on ilmainen ja toimii tehokkaasti. Olen joutunut covid-tartunnan takia käymään sairaalassa kolmesti.
Kannatan kaikille maksimaalisesti vapauksia, kunhan ne eivät loukkaa toisten vapauksia. Siinä tullaan ongelmiin jos riskiryhmäläiset joutuvat viettämään elämänsä suljettuina koteihinsa. Toisinaan saatetaan tarvita rajoituksia. Vastustan pakkorokotuksia (sillä ne eivät estä tartuttamista) ja koronapassi oli ihan susi (toki se ei rajoittanut liikkumisen vapautta).

Ylen pienpuoluetenttiä koskeva uutisointi yllä linkissä. En päässyt itse osallistumaan, sillä Ylen tuotanto ei tehnyt 2 m turvavälien lisäksi mitään muita terveysturvallisuustoimia, vaikka olin ilmaissut huoleni osallistumisestani heille jo joulukuulla.
Kuulun riskiryhmään ja terveyden alttiiksi laittaminen ei ole osa demokratiaa. Omikron leviää helposti ja Ylen tuotannossa ei noudateta edes kokoontumisrajoituksia. Joskus yhdenvertaisuus on helppoa ja toisinaan ei. Kun se ei toteudu ja riskiryhmän edustaja ei saa käyttää edes itse maskia, kyse on syrjinnästä. Yhdevertaisuusvaltuutetun toimistolla seistään asiamme takana. Minua tuurasi vpj. Juho Karvinen. Lehdistötiedotteemme aukeaa uuteen välilehteen: https://www.piraattipuolue.fi/2022/01/17/yle-syrjii-vaalitenttiin-osallistuvaa-puolueen-puheenjohtajaa-terveydentilan-perusteella/
Toivon, että käyt äänestämässä. Kotiin jääminen ei ole mielipiteen ilmaisu. Äänestä piraatteja!
Alempana: 20. syytä miksi olen piraatti ja mikä on piraattipuolue!
Blogitekstejäni:
Olen avoimesti vammainen piraattipuolueen puheenjohtaja. Alla 20. ensimmäistä syytä miksi olen piraatti:

- Nykyiset hallituspuolueet eivät ole saaneet tehtyä mitään mielenterveyspalveluiden surkealle tilanteelle useista puheista huolimatta. Peruspalveluja kurjistamalla ongelmat kroonistuvat ja tulevat vieläkin kalliimmiksi.
- Meillä on runsain mitoin tutkimusta ja kehitystyötä. Päätöksien tulisi nojata niihin, eikä tunteisiin, saati äänestäjien kosiskeluun ja sen mukaan mitoitettuihin lausuntoihin.
- Kaikki julkisesti rahoitettu tutkimus tulisi avata tuloksineen kaikkien saataville.
- Tutkimukseen nojaten yhdenvertaisuus on perusteltua. Yhteiskunnissa joissa ollaan lähimpänä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta, myös rikkaimman osan terveys on parempi.
- Terveysmenot ovat kunnille vielä (ennen maakuntahallintoa isoin rasite. Samaan aikaan palveluista ja tuista on leikattu. Tiedetään sen nostavan terveysmenoja, kun kaikilla ei ole varaa lääkkeisiin. Vastikkeeton perustulo kattamaan nykyiset tuet ja kannustinloukut, on kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu.
- Avoin ja läpinäkyvä hallinto, sekä päätöksen teko on perusteltua. Kuntalainen voi nähdä miten asiat etenevät ja korruptiolle ei ole tilaa. Miksi me emme tee tätä jo?
- Avoimuus tulisi ulottaa myös kuntien omistamiin osakeyhtiöihin, sekä kaikkeen missä käytetään julkista rahaa.
- Sitoudun itse olemaan avoin tuloista ja menoista. Poliitikko tekee jo valmiiksi julkista työtä ja on siten menettänyt oman yksityisyytensä.
- Kannatan madallettua hierarkiaa. Vaikka olen puheenjohtaja jaamme tehtäviä varapuheenjohtajien kesken. Teen meille grafiikkaa ja some-päivityksiä.
- Lääkepatenttijärjestelmä on vanhanaikainen ja jopa jarruttaa kehitystä sekä esim. pandemiassa rokotteiden saatavuutta köyhiin maihin ja edistää epätasa-arvoisuutta.
11. Patentit ja immateriaalioikeudet eivät enää palvele tuotteen/teoksen tekijää, vaan suuria firmoja. Järjestelmää tulee muuttaa siten, että se parhaiten palvelee teoksen tekijää. Lisäksi vapaata kulttuurin vaihtoa ja yhteiskehittämistä tulee tukea, jotta saamme aikaan kehitystä. Jaettu tieto auttaa meitä saavuttamaan tuloksia nopeammin (esim. rokotteet).
12. Kannatan yhdenvertaisuutta. Edellytykset samoihin mahdollisuuksiin tulee olla kaikilla. Nyt jää köyhimmät ulos mielenterveyspalveluista, kun kunnallisesti ei ole resursseja. Itse maksamalla toki saa, ne joilla on varaa.
13. Perustulo vähentää byrokratian tarvetta. Se myös auttaa osatyökykyisiä, kun ei tarvitse tehdä monimutkaisia paperitöitä jos haluaa kokeilla miten jaksaa ja pystyy töitä taas tekemään. Poistetaan kannustinloukut ja tuetaan aidosti.
14. Perustulo ei kyykytä ja vähennä ihmisarvoa. Voimia jää työn hakemiseen tai oman yrityksen perustamiseen.
15. Kannabis tulisi laillistaa, jotta siihen saadaan ikäraja, rikollisuutta kitkettyä, poliisin resursseja kohdennettua muualle ja tietenkin verotulot ja kannattavaa viljeltävää autioituvalle maaseudulle. Alkoholiin kuolee Suomessa noin 2000 ihmistä vuosittain. Kannabikseen 0.
16. Laillistamista ennen voidaan lähteä liikkeelle myös lääkekannabiksesta. Meillä on useita satoja tuhansia kipukroonikoita, jotka hyötyvät myös lääkekannabiksesta opioidien sijaan. Sairailla ihmisillä tulisi voida olla mahdollisuus kokeilla kaikkia vaihtoehtoja, jotta työkykyä voidaan ylläpitää.
17. Olemme ainoa puolue, jolla on toisena virallisena lippuna sateenkaarilippu. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus!
18. Sukupuolta ei terveystietoja lukuunottamatta tarvitsisi merkitä mihinkään. Jokainen voi itse päättää mitä sukupuolta haluaa edustaa.
19. Henkilötunnustaei tule käyttää kuin harvoissa tilanteissa tunnistautumiseen. Yksilönsuojasta tulee huolehtia ja muitakin varmenne – ja tunnistautumiskeinoja on.
20. Kahta henkeä useamman avioliitot tulee sallia. Näin taataan kaikille osapuolille yhdenvertaiset oikeudet.

Mikä on Piraattipuolue:
Puolue perustetiin Ruotsissa yli 10 vuotta sitten. Siellä alkoi oikeustaistelu PirateBay Internet-sivustoa vastaan. Sivuilla oli linkkejä torrent-tiedostoja sisältäviin sivuihin. Eli se oli esim. piratoitujen elokuvien sisällysluettelon tapainen. Sitä ei oltu kielletty laissa, mutta oikeustoimiin kuitenkin ryhdyttiin. Puolustamaan syntynyttä kansanliikettä kutsuttiin piraateiksi ja lopulta siitä muotoutui piraattipuolue.
Nyt piraattiliike on levinnyt jo yli 70 maahan. Euroopassa tällä hetkellä suurin kannataus on Tsekeissä, joissa piraatit johtavat kannatusmittauksissa ja Prahan pormestari on piraatti. Toisena tulee Islanti jossa piraatit ovat kolmanneksi suurin puolue.
Emme kuitenkaan aja kaikkien immateriaalioikeuksien alas ajamista, vaan korvauksen siirtämistä isoilta yhtiöiltä alkuperäiselle muusikolle/taiteilijalle/kirjailijalle. Järjestelmä on vanhanaikainen. Myös eri maissa käytännöt ja lait vaihtelevat. Portugalissa saa vapaasti myös jakaa tiedostoja muiden ladattavaksi vertaisverkossa. Suomessa saa ladata itselleen, mutta ei laittaa jakoon muille. Niin sanottuja ”kiristyskirjeitä” on lähetelty asianajotoimistojen omana rahan ansainta keinona. He ovat tutkineet ja vakoilleet kenen koneelta jaetaan tiedostoja. Usein ohjelmat aloittavat automaattisesti tämän, joten usein kiinni jää ne jotka eivät edes tiedä rikosta tekevänsä. Ei kovin reilua, siksi siitä tulee luopua.
Tietoyhteiskunnassa on paljon asioita, joita ei olla kirjattu lakiin tai joita ei vielä osata nähdä uhkana. Euroopan 4 piraatti MEPpiä on pitänyt huolta, ettei suuryritykset kohta omista Internettiä. Kuka haluaa painaa jokaisella sivustolla hyväksynköö evästeet (cookies) vai ei? Miksi tietojen keräämistä ja eteenpäin myyntiä ei ole voitu rajoittaa muilla keinoilla? Kenen etua siinä ajatellaan. Yleensä nousee enemmän kysymyksiä kuin vastauksia ja siksi on tärkeää, että päättävässä asemassa on ihmisiä jotka pitävät vapauksia myös Internetissä tärkeinä.
